SM-kisoista kultaa ja hopeat Lahteen
28.11.2020
Mitalisadetta Oulusta Nicks Dancingille! Onnittelut mitalisteille!
Kaksi paria seurasta mukana kisoissa ja saaliina kolme mitalia!
Hopeaa. Onnittelut Anna-Kaisa Haapaselle ja Ravi Mehtalle. SM Kisojen Seniori 5 luokassa vakiotanssien SM hopeaa!
Kultaa että hopeaa. SM-Kisojen tuplamitalisteiksi tanssivat Seniori 4 luokassa Tarja ja Tapio Luttinen. Lattareissa voitto ja vakiotansseissa hopeaa kotiintuomisiksi.
SM-kilpailujen viikonloppu jatkuu vielä sunnuntaina Oulussa. Kilpailuja isännöivä Telemark Team on tehnyt valtaisan järjestelytyön, että kilpailut voidaan viedä terveysturvallisesti läpi. Sunnuntaina ei päijät-hämäläisiä ole kisaparketilla.
Koronan vuoksi loppuvuoden kisat on peruttu. Nicks Dancing parit pääsevät siten ensi vuonna kilpailulattialla.
Kuvat kisapaikalta. Tarjan ja Tapion kuva Oulusta 2017.